sunnuntai 30. syyskuuta 2012

henk. koht. kuistikkoylläri

Alustuksena voisin kertoa, että olin eilen kavereilla istumassa iltaa lautapelien parissa med H och Riesa. Meni myöhään, vielä kotiin palattua neljältä aamulla omassa sängyssä tuli puhuttua lapsuuden pihaleikeistä, ok. (riesa kulki hienosti valjaissa kilometrin matkan metsätietä, kuin koiran kanssa olisi mennyt.)

Nii. Olin kyllä menossa sunnuntaitreeneihin, mutta tajusin vasta puoli tuntia heräämiseni jälkeen kello 1300, että kyseessä on scrimmage. Aha kiva. Ei se mitään, oli kiva pelata kerrankin oikeasti ja cuttauskuninkuudestani huolimatta (en ole ikinä istunut noin paljoa boksissa) tuntui oma peli menneen ihan jees. OLI KIVAA KIITOS LAHTI KALLIO LAPPEENRANNAN BENCHI. <3

Yhden hienon tapahtuman haluan jakaa. Pääsin juuri boksista ja kuulin kun vastapuolella pelaavan meidän Einin huikkaavan Lindalle, että nyt jammeri tulee walli kasaan, pidetään sitä. Sitten mä vaan tuun takavasemmalta ja pistän molemmat kasaan ja jammeri kiitää ohi. Ähä. Eniten nauratti, kun Eini vielä totesi ääneen, että eipäs pidetäkään. Ähä ähä ähä. Tämä ei ole vahingoniloa, tämä on riemua hienosta elokuvallisesta hetkestä. <3

Kuvituksena hienosti kulkeva kissa.


tiistai 25. syyskuuta 2012

onni on








..uuden harrastuksen keksinyt kissalapsi.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

kajo


Harmaa, kelmeä valo on kaunista. Se kuuluu yleisesti sunnuntaihin ja maanantaihin ja sateisiin aamuihin. Olen mielissäni siitä, että hiukseni jo yltävät nololle nutturalle. Pitäisi myös siistiä pulisonkia, hyi mikä palkki. Vähemmän mielissäni olen siitä, että tuntuu tylsältä puhua seinälle.

Miksi en osaa kirjoittaa englanniksi yhtä luontevasti kuin suomeksi, en haluaisi änkyttää ja törmätä henkiseen seinään kouluasioita kirjoittaessa. Nytkään en vain pysty kirjoittamaan niin kuin haluaisin ja ahdistun tökeröstä kielenkäytöstäni. Minulle kävisi enemmän kuin hyvin, että voisin vain jatkaa normaalilla linjallani ja imeä kaiken itseeni. Puheen, kirjoituksen. En halua, ainakaan englanniksi, ilmaista itseäni ja mielipiteitäni. Voin kyllä lukea kirjoja sujuvasti ja katsella elokuvia ilman ongelmaa, mutta epätäydellisenä suunsa avaaminen on takkuavaa. Hiton suomalaisuus ja suomalainen epätäydellisyyden paljastamisen vaikeus.

lauantai 22. syyskuuta 2012

nörttiluola

Ei tämä ole esittelen teille kotini -postaus, tämä on tyhjään puhelimeni sisältöä julkisuuteen -postaus.


Ei ole mitään parempaa kuin datata miehen kanssa vierekkäin, parhaassa tapauksessa hakata jopa samaa peliä. Vasen on minun puoli, täytetty nukeilla, nenäliinoilla ja kirjoilla. Piirtopöytä on siirretty
kissalta turvaan. Tuo olohuoneen nurkka tunnetaan myös nimellä komentokeskus. Vahingossa kissakin tuli mätsättyä sisustukseen, mistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Riesa on yön musta teleporttaajaninja.


Kirja ei ole huono, jos aloitustervehdys on tuo. Kouluhommia jes. Alhaalla autenttinen kuva siitä, kuinka makaa sängyllä ja kuvaa puhelimella, kun ei jaksa esim. nousta ja mennä suihkuun. Kunnollisen veronmaksajan larppaaminen on voimiavievää.


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

radiohiljaisuus hetkellisesti ohi/ihastuksia

Rakastun kerta toisensa jälkeen syksyyn. Sitä, kun päivät ovat lämpimiä ja aurinkoisia ja sitä, kun illat kylmenevät hämäriksi ja utuisiksi. Jokusen päivää jatkunut taukoamaton sadekin on ihan tervetullut, vaikka hiukseni ovat kiharalla päivän toisesta ja kolmannesta suihkusta ja pyöräkin hajoaa alle. Puhumattakaan siitä, että siellä on tällä hetkellä yllättävän lämmin. Pahimmat kuurot tosin saavat hieman nihkeän vastaanoton ihan vain sen takia, että sateenropina peltistä ikkunalautaa vasten ei anna minun nukkua.

Rakastan sitä, miltä märkä asfaltti näyttää katulamppujen loisteessa.


Olen myös ihastunut kouluuni uudestaan, sen muratin peittämiin tiiliseiniin ja kotoisaan fiilikseen tietokoneluokissa. Syksy on alkanut helposti ja itseäni kiinnostavilla kursseilla. HTML5 & CSS, sydän. Ainuttakaan suomeksi käytyä kurssia ei tästä jaksosta löydy, mikä on jännästi saanut englannin ymmärtämiseni uudelle levelille. Pystyn sujuvasti sekä britti- että itävaltalaista aksenttia ilman, että minun tarvitsee keskittyä asiaan. Suurin henkilökohtainen hämmennyksen aihe on tosin se, että nykyään uskallan puhua yksittäisiä lauseita ääneenkin. Kah.


Hurraa kämäisille puhelinkuville.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

hajatelmia.

Tämä oli alun perin vain muistioon kirjoitettuja pätkiä, joiden ei pitänyt päätyä minnekään. Niin kuin ennen vanhaan. Jostain syystä en osaa kirjoittaa suoraan bloggeriin luontevasti, vaan alan henkisesti änkyttää. Lopuksi kissoja.

--

Illalla H opetti minua uudelleen kolmedeehen kolmedeeäsmaksilla. Olin puolessa vuodessa unohtanut
kaiken, mitä yhtenä yhtä pimeänä iltana kuin eilen minulle opetettiin. Hän loi ja kiersi ja hioi luontevasti monimutkaista robottiasiaa ja minä.. minä kokeilin, hakkasin control + z ja kokeilin uudestaan. Yritykseni alkoi näyttää haluamaltani vasta, kun H kertoi, mitä kannattaa tehdä. Lisää control zetaa ja halusin tehdä itse. Unohduin lukemaan internetissä asioita ja välillä vilkaisin, joko asiat olivat muotoutuneet itsekseen. Yllättäen eivät. Ehkä joskus teen tuon loppuun. Tai aloitan alusta. Pakko saada tuo ohjelma haltuun, ennen kuin sen kurssit alkavat koulussa. En halua toistaa samaa kuin Blenderin kanssa, ollessani se vajakkiurpo joka ei pysy opetuksen mukana eikä tajua mitään ja lopulta jää youtubeen fiilistelemään muumimusiikkeja, kun muut animoivat liekeissä.

--

Vielä viideltä aamulla makasimme sängyssä ja keskustelimme äkillisen muistikuvan innoittamana
Runescapesta. Piti erikseen ottaa puhelin yöpöydän virkaa toimittavalta jakkaralta ja käydä netistä
tarkastamassa, miltä vanha versio näyttikään. Ihanan kämäiseltä. H tiesi kertoa, että rune muuttui
kolmedeeksi 2006, mistä siitäkin on jo kauhian pitkä aika. Ja minä sentään pelasin sitä vielä
rumempaa pienen hetken vielä pidemmän aikaa sitten, pikkuveljen innostamana.

--
 
Tunsin oloni naurettavan elokuvalliseksi, kun puolialasti ajelin vapaalla kädellä H:n leikkurilla sivusiiliäni ja niskavillojani lyhyemmäksi. Onneksi mielikuvissani voin näyttää coolilta, enkä siltä löysältä nelisilmältä, jonka aamupörröiset hiukset hakeutuvat joka suuntaan tyvessä olevan blondauksen avittamana.

--

Suihkussa tunsin jotain.. irtoavan hiuksistani. Ensimmäistä kertaa käteeni jäi muutamia takkutupsuja, jotka eivät kestäneet värjäämistä. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että tätä reuhkaa on niin paljon, etten ihan heti ole kaljuuntumassa. Tuntui silti pahalta. Syys on tullut ja rakastan jokaista hetkeä. Sitä, kun päivisin paistaa aurinko ja on lämmin ja sitä, kun illat ovat pimeitä ja sade ropisee ikkunalautoihin. Ensimmäistä kertaa hetkeen joudun taas ajattelemaan kynttilöiden turvallisempaa sijoitusta, ettei kissamaki polta itseään. Sekin tuntuu vain luontevalta, huolehtia tuollaisesta. Teetä menee enemmän kuin on terveellistä, eikä sekään haittaa yhtään. Haluaisin uuden vedenkeittimen. Sellaisen hyvännäköisen.

Itse asiassa olen vasta muutamia vuosia käyttänyt vedenkeitintä teeni lämmittämiseen. Hyvin pitkään hoidin asian vanhanaikaisesti, kattilalla ja liedellä.