torstai 31. lokakuuta 2013

jäljelle jäi mustia kädenjälkiä seinillä


Vuoden viinipullossa olleet ruusut pääsivät koristukseksi, kun luonamme etkoiltiin halloween-bileitä. Aikaansaamattomuus saa aivan uuden merkityksen, kun ei jaksa viedä maljakkoonsa kuolleita ruusuja pois, vaan sysää ne olohuoneen nurkkaan ja unohtaa sinne. Eikä edes voi unohtaa, koska aina siivotessa siitä vierestä imuroi, ajattelee että noillekin pitäisi tehdä jotain ja antaa kuitenkin olla.


 Tyhjällä tanssilattialla tanssi yksin ruskeakaapuinen munkki menemään. Hänen huppunsa oli niin syvällä päässä, että sieltä olisi nähnyt edes omia kenkiään. Otin tilaisuudesta vaariin ja tanssahtelin munkin eteen. Tuttavani ilme oli näkemisen arvoinen, kun hänen eteensä oli tullut saatanallinen ilmestys. Kuin vanhat viholliset jumalan huoneen mies ja demoni kiersivät toisiaan, ristinmerkkejä tehden ja sähisten. Keräsimme jonkin verran katseita, kun tanssibattlemme jatkui yllättävän pitkään. Hieno hetki.

maanantai 28. lokakuuta 2013

i'm the wind who moves your hair


Vähän esimakua siitä, mitä halloweenina tulee olemaan. Sarvet väkersin ja ähersin itse.

torstai 24. lokakuuta 2013

kisserakkautta


Kissei uguu lässyti lää. Läski-Rasa näyttää sylissäni niin pieneltä ja pakoonpyrkivältä. Anna mun vähän rakastaa. Riesa on vaan vatipää.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

autiotaloista ja harmaudesta


Jos verryttelisin sormeni näin. Olin pöndellä, olin metsässä. Olin autiotalossa ja hakkuuaukealla.


 Ensilumi oli tullut ja suli onneksi pois. Haluan kuviini harmautta ja metsän synkeyttä, en lumivaippaa enkä auringonpaistetta. Ikäväkseni jokaisena päivänä paistoi aurinko kuin ei huomista olisi. Lokakuun puolessavälissäkin se lämmitti vielä selkää.


Kävin autiotalossa, jossa olen ravannut 13-vuotiaasta. Minun pisti niin vihaksi huomata, että joku kylän teinivatipäistä on ottanut Minun Paikkani teinidokausmestakseen. Eikä noita alaikäisiäkään ole kuin muutama, etten osaisi syyttää tiettyjä tyyppejä. Perkele. (En usko, että kukaan keski-ikäisistä äijistä vaivautuu lähtemään tuonne juomaan persikkalikööriä.)

Minun käy sääliksi taajamassa olevia autiotaloja ja niiden kuntoa. Tämä on saanut olla rauhassa kolmentuhannen asukkaan kunnassa ja muutaman kymmenen ihmisen kylässä vuosikaudet. Ei tuonne vie edes oikeaa tietä. Ne helvetin idiootit olisivat saaneet siivota jälkensä. He olivat kehdanneet myös sotkea vuosikymmeniä talossa olleen järjestyksen. Sänky oli siirretty pois paikoiltaan ja toivottavasti he olivat särkeneet jalkansa kellarin rikkoutuneeseen luukkuun.

Oloni on pahoinpidelty, vaikka sen kohteeksi joutuikin vain hylätty, hiljainen talo mäennotkossa. Kaksi opettajasisarusta lähtivät pois syystä, jota en enää muista. Isän pitäisi kertoa tarina uudelleen.

tiistai 15. lokakuuta 2013

ei kuitenkaan vielä


Tänään minä ostin joulukalenterin. Kun huomasin nuo kaupassa, manguin ja vinguin viisivuotiaan tavoin H:lle, että saaaaaanhan minä ostaa jo joulukalenterin. En tainnut saada edes vastausta, sen täytyi olla myöntymys. Siinä oli äiti pikkutyttönsä kanssa katselemassa noita, pikkutyttö olisi kauheasti halunnut myös kalenterin. Minä sitten tulin siihen, otin Maailman Hienoimman Joulukalenterin ja puhuin H:lle samalla kun katsoin sitä äitiä. "Nyt voin ihailla tätä seuraavat kaksi kuukautta" ja hymyilin hänelle leveästi. Hän hymyili takaisin.

perjantai 11. lokakuuta 2013

lainakoira ja puistokemisti

Spurgulta näyttämisen lyhyt oppimäärä.



torstai 10. lokakuuta 2013

laukustani

Olen lammas. Kaadoin laukkuni sisällön lattialle ja asettelin ne nätisti. Löytyy kalenteria, luonnoskirjaa, muistikirjaa, tyhjää peltirasiaa, penaalia täynnä lastentusseja, kuolematon muistitikku, vesipullo ja ainoastaan yksi kuitti ja nenäliina. Ja nenäliinapaketti, tietenkin. Laukussani ei yleensä ole ihan hirveästi ylimääräistä roinaa ja sisältökin vaihtelee jatkuvasti sen mukaan, minne olen menossa.


Loin muuten tunnukset Flickriin joku aika sitten, jotta voisin jonnekin spämmätä vapaasti valokuvia. Blogiini ei kuulu kuvatulvat, vaikka ihmisillä yleensä blogi on kuvadumppauspaikka. Mnjääh. Stalkkaa tästä.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

nälkäpäiväkirjat pt 2.


Puolitoista kuukautta jäljellä. Veronpalautusten tullessa helpottaa. Vaikka kyllästyttääkin, niin tämä menee melkein kiinnostavasta kokeesta. Sosiaalinen elämä ei ole kadonnut minnekään, mutta jatkuva syömisellä pelaaminen ärsyttää. Muutaman kerran olen venyttänyt budjettiani ja käynyt koululla syömässä. Ja eilen otimme H:n kanssa vapaudet syödä Katissa. Jos kerran elämässä kuitenkin.

Tämä ei olisi kai sovelias puheenaihe kirjoittaa, mutta se ei oikeastaan kiinnosta minua. Kunhan kirjaan ajatuksiani ylös. Muistaapahan sitten jälkeenpäin. Ja ylpeys ei todellakaan anna periksi soittaa kotiin ja pyytää rahaa. Eikä tämäkään ole myötätunnonkeräämistarkoituksissa kirjoitettu teksti. Tässä ei ole mitään hätää ja voi käydä H:n porukoilla syömässä. Ne eivät onneksi asu neljänsadan kilometrin päässä.

Ihan sama.

tiistai 8. lokakuuta 2013

wat


Joskus en ihan ymmärrä kissoja. Miksi pitää nukkua noin. Ja silmät auki.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

kissei

ei dig: imuri ja tyttöpallien poisto




dig: jellonaohjelmat ja pahvilaatikot



Riesasta ei saa kuvia, kun se vihaa olla kuvattavana.

valoa

Minusta Anna on kauhean kaunis nimi ja ilahdun joka kerta kun muistan, että minäkin olen Anna.

Tänään kuvasin valtavan paljon metsää.


lauantai 5. lokakuuta 2013

slfhsf

Sisäinen vuodenaikani on sekaisin. Samaan aikaan kun mieli kaipaa routaa ja rospuuttoa, ruumis ottaa kaiken ilon irti tässä olleista lämpimistä päivistä ja takertuu alkusyksyn tuntuun. Ja kun kirjoittelu kohdistuu paahteiseen aurinkoon ja mereen, on ristiriita valmis.

Istuin eilen kolme tuntia tukikohdan portailla kasarminmäellä ja juttelin nörttiasioista ihmisen kanssa, jonka en edes tiennyt olevan yhtä nörtti. Kuinka usein sitä voikaan istua samassa pöydässä puhumatta paria sanaa enempää jollekin ihmiselle, koska se on kaverin kaveri ja ujostuttaa kauheasti jutella jollekin coolille tyypille. Sitten se paljastuukin nörtiksi. Annan ehkä uuden mahdollisuuden pöytäropeille.


Metsänväen televisio tuli tänään vastaan.


torstai 3. lokakuuta 2013

yarr

Blogin kirjoittaminen ei auta minua helpottamaan pakonomaista tarvettani kirjoittaa. Onhan tämä oikeastaan suoranaista valehtelua, siitä, mitä minä kirjoitan ja mitä minä oikeasti haluaisin kirjoittaa ja mitä kirjoitan. Joten raotan vähän.

--

Tiedottomuus.

Mies oli tuudittautunut autuaaseen pimeyteen, joka hiljakseen väistyi tajunnantason nousemisen tieltä. Vielä kiinni olevia silmiä häikäisi valo ja lokkien huuto kantautui korviin. Maata täytyi olla lähellä. Selän alla oli jotain kovaa, ei mikään mieltäylentävin makuualusta. Hitaasti, varjostaen silmiään kädellään mies avasi silmänsä ja näki kirkkaan sinisen taivaan. Tai olisi nähnyt, jos valo ei olisi kirvellyt silmiä. Hetken hierottuaan särkeviä ohimoitaan, kolmenkymmenen vuoden ylittänyt mies pystyi katsomaan, missä tarkalleen ottaen oli. Soutuveneessä.

Mies nousi makuuasennosta toisen kyynärpäänsä varaan (ja irvisti) ja pyyhki otsaan liimautuneita hiussuortuvia pois. Nopea vilkaisu kertoi miehen makaavan osittain muutaman ruokalaatikon päällä. Hetken miehen mielessä kävi ajatus, nytkö ne olivat hänet hyljänneet oman onnensa nojaan. Hän nousi istumaan ja hieroi särkevää selkäänsä. Mies silminnähden huojentui nähdessään veneen kokassa olevan köyden, joka ylettyi kauempana edellä lipuvaan laivaan.

Hän nousi veneen penkille istumaan ja kelaili, mitä eilen illalla oli tapahtunut. Kevyt kosketus poskipäähän kertoi omaa kieltään lähettämällä kipupiikin aivoihin. Kannen alaiset huomenna-päästään-mantereelle-juhlat päättyivät taas puosun kanssa tappelemiseen. Kyllähän muuten vakavallismielinen ja tasainen mies itsekin tiesi, että alkoholista ei tule kuin räkkykänni ja tappelu. Varsinkin puosun kanssa, joka on aina ollut miehen kanssa napit vastakkain. Eikä tämäkään ollut ensimmäinen kerta, kun nyrkit heiluivat kaksikon välillä. Kapteenin oikeana kätenä ja parhaana ystävänä mies joutui ikävään välikäteen ollessaan esimerkki siitä, mitä tapahtuu häiriköille. Kapteeni kun ei miestä laivastaan ole koskaan suostunut karkoittamaan, vaikka välillä syytä olisi ollutkin.

Oikeutettuun rangaistukseensa alistuneena merirosvolaiva The Morbid Horrorin yliperämies Jim S. Donovan katseli airottomasta veneestä, kun laiva lähestyi vielä kaukana näkyvää satamaa.


--


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

valtavasti liekkejä

Kauhistuttava tarve kirjoittaa, mutta ei ole mitään blogille soveliasta kirjoitettavaa. Olen lukenut tänään merirosvojen laivahierarkiasta, kuinka saada homma toimimaan ja pärissyt. Uusi tarina on alkamassa ja mie olen liekeissä. Olin tänään Hanniksen kanssa puolentoista tunnin kävelyllä metsässä, en osaa olla aloillani liekehtiessäni ja tulee liikuttua ihan huomaamattaan.


Lainasin myös koulun kirjastosta Keskiajan puvut -kirjan ja olen myös siitä liekeissä. Pitää ottaa sieltä ainakin pussihousujen kaavat talteen ja jossain vaiheessa ommella sellaiset itselleni. Ja ehkä peliinkin yhdet.

Tykkään noloista nörttijutuistani valtavasti. Liekehd liekehd.