tiistai 13. joulukuuta 2016

helpottaisi jo


Niin kuin joka vuosi, tänäkin vuonna minä tukehdun talven pimeyden alle. Mutta tänä vuonna ahdistus on pitänyt otteessaan jo alusta lähtien. Minä luulin, että tästä tulee hyvä vuosi. Mutta minä sain loputtoman väsymyksen, menetyksen tunteen ajasta, jonka joudun käyttämään paikassa, joka ottaa enemmän kuin antaa. En ole saanut viikonloppuvapaita enempää nukkua ja hengittää sitten maaliskuun. Mutta minä nousen vielä ja lähden. Minä teen tästä parempaa, vaikka väkisin. Kyllähän minulla on ollut hyvääkin, paljon ja toistuvasti, mutta se ei riitä. Minä haluan, että minun eloni on mielekästä.

miten saada ahdistuksesta sairaslomaa / vai pitäisikö vain murtaa käsi