keskiviikko 8. helmikuuta 2017

safety always


Olen jumissa.

Minulla on tyhjän paperin kammo, niin kirjoittamisessa kuin piirtämisessä. En kirjoita enää kuin ehkä kommenttibokseihin, en luo mitään omaa, mihin tarttua. En enää piirrä kuin satunnaisille lappusille, jotka sattuvat olemaan sillä hetkellä tavoitettavissa, jos tulee tarve piirtää. Olen kiertynyt kerälle, josta välillä irtoaa yksittäisiä säikeitä häivähdyksenä siitä, mitä olen ollut.

En haluaisi valittaa, kaikillahan on huonompia ja parempia kausia. Olisin vain iloinen, jos saisin oman persoonani ja tekemiseni takaisin. Sillä aikaa luen ja teen käsitöitä. Ne ovat passiivisempia, mutta silti minua.

Tänään paistaa aurinko ensimmäistä kertaa sisälle valaisemiseksi asti. Hain myös kouluun. Vuorotellen rinnassani hakkaa toivo parempaan huomiseen ja syvä pelko siitä, että minusta ei tule koskaan mitään.

Kuvassa minä täytin 23 ja olin köyhä ja onnellinen. Niin aion olla myös tänä kesänä.

2 kommenttia :

  1. Olen soittanut kitaraa ja tehnyt tekstejä/runoja kohta 34 vuotta, joskus se tekemisen fiilis vain katoaa, muuta ei ainakaan vielä lopullisesti. taukoja on ollut es soittamisessa 7kk - vuosi, ei vaan tehnyt mieli, kun otti kitaran käteen alkoi lähinnä ahdistaa eli päinvastoin kuin yleensä jolloin ahdistusta nimenomaan lieventää se soittaminen. Ja just loppui kuiva kausi kirjoittamisessa, tein pariin vuoteen ekat uudet runonpätkät, ei vaan ollut mitään sanottavaa. Luovuutta kun on hankalaa pakottaa jos ei ammattilainen ole...
    ääripään ihmisen elämä tavallista tuskaisempaa, voimaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuotteliaisuuden tietää palaavan joskus taas, vaikka siinä menisi aikansa. Elämä on kärsivällinen ja niin minäkin. Onnea kuivan kauden loppumiselle!

      Poista